”Mitä tiukempi kenkä, sitä tiukempi greidi” – myyttiä kiipeilykengistä murtamassa

Kiipeilijöiden keskuudessa on elänyt pitkään myytti ”mitä tiukemmat kengät, sitä tiukemmat greidit”. Koska kiipeilijän on pystyttävä seisomaan pienillä otteilla, tiukempien kenkien on ajateltu antavan jalalle paremman tuen. Eikä kuvat Adam Ondran käyttämistä Futuroista, jotka ovat 5,5 numeroa pienemmät kuin hänen normaali kengän kokonsa, auta murtamaan tätä käsitystä (Ondra käytti koon 38,5 Futura-kenkiä). On tosin huomattava, että kiipeilykenkien kokojen numerointi vaihtelee suuresti valmistajasta riippuen.

Kiipeilykengät voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään kengän asymmetrisyyden perusteella: matala, keskitaso tai korkea. Mitä enemmän kenkä kaartuu sisäänpäin, sitä asymmetrisempi se on. Tällaisten kenkien on ajateltu olevan erityisen hyviä listakiipeilyyn. Kolikolla on tosin kääntöpuolensa. Tämän tyyppisissä kengissä jalkaholvi nousee, jolloin jalka voi supinoida voimakkaasti (jalkaterän sisäpuoli tuntuu kramppaavan) jalan kääntyessä ulospäin, joka johtaa siihen, että jalkapohja (plantar aponeurosis) tuntuu olevan kireä kuin pingottunut kuminauha (Killian ym. 1998).

Kolme erilaista jalkaterän muotoa.

Kuva 1. Jalkaterän malli. A) Romaaninen eli kreikkalainen jalka (akkavalta), B) germaaninen eli egyptiläinen jalka (ukkovalta) ja C) ns. ”nelikulmainen” jalka (tasavalta). (Duodecim Terveykirjasto.)

Seuraava asia on ehkä sellainen, josta kiipeilykenkien myyjät mieluummin vaikenevat.

Liian pienet kiipeilykengät voivat kuitenkin aiheuttaa erilaisia jalkavaivoja. Kiipeilyvammojen osalta mielenkiinto tutkimuksissa on keskittynyt lähinnä yläraajojen vammojen tutkimiseen. Etenkin erilaiset käsi- ja sormivammat ovat hyvin tyypillisiä kiipeilijöiden keskuudessa (MacLeod 2015; Woolings ym. 2015).

Kiipeily urheilulajina kasvattaa alati suosiotaan, joten on yllättävää, että kiipeilykenkien aiheuttamia vaivoja ei juuri ole tutkittu (Buda ym. 2013; McHenry ym. 2015).

BMC (British Mountaineering Council) julkaisi vuonna 2009 tekstin, jossa kysyttiin, onko kiipeilykengistä johtuva kipu älytöntä. Artikkelit, joihin jutussa viitattiin, olivat pääasiassa 1990-luvulta ja uusimmat melkein kymmenen vuoden takaa.

Tämän vuoksi päätin tarkastaa, onko löydettävissä uusia tutkimuksia aiheesta, ja onko mikään muuttunut.

 

Onko mikään muuttunut vuosikymmenien aikana?

Killian, Nishimoto ja Page julkaisivat vuonna 1998 artikkelin Journal of the American Podiatric Medical Association -lehdessä, jossa he raportoivat 81 prosentin tutkimukseen osallistuneista kärsineen akuutista, kroonisesta tai jalan rakenteen muutoksesta kiipeilyn aikana tai sen jälkeen. Tutkimukseen osallistui 104 kiipeilijää tasolta 5b aina 8b:hen asti. Mielenkiintoista oli jo tuolloin, että mitä korkeampi vaikeustaso kiipeilyssä, sitä enemmän erilaisista jalkavaivoista kuten kivusta isoissa varpaissa, kantapäissä tai jalkapöydissä raportoitiin.

Vastaajista 70 prosenttia valitti kivusta varpaiden kynsissä tai kengän epämukavuudesta. Tämä voi johtua siitä, että kiipeilykengissä käytettävä materiaali, joka usein on venymätöntä, aiheuttaa sen, että jalan on sopeuduttava kenkään eikä päinvastoin. Tämä aiheuttaa muun muassa sen, että jalkaterän on lyhennyttävä (Killian ym. 1998). Kenkien ominaisuudet tuolloin yhdistettynä käsitykseen tiukasta kiipeilykengästä olivat omiaan aiheuttamaan ongelmia kiipeilijöiden jaloille. Tutkimuksessa löydettiin vahva korrelaatio kiipeilykengän pienuuden ja kiivetyn vaikeustason suhteen. Suurin osa ilmoitti ottaneensa katukenkänsä koosta 1,5 numeroa pois. Siksi on mielenkiintoista, että yli kahdeksannen vaikeustason kiipeilijät eivät juuri raportoineet vaivoista. Tämän ehkä selittää se, että jalka on jo muokkaantunut kiipeilykenkään sopivaksi tai se oli heille normaali olotila.

Sitä vastoin vaikeustasolla seitsemän kiipeilevät raportoivat vaivoista enemmän. Tämä saattoi johtua siitä, että he olivat vasta kiipeilyn alkutaipaleella, jolloin mahdolliset muutokset, kuten pienentyneet varpaat (engl. lesser toes), todella tuntuivat. Kiipeilykengät myös tuntuivat heistä epämukavilta. Liian pieniä kenkiä pidettiin ehkä juuri sen takia, että vaikeustasoa haluttiin nostaa ja pienien kenkien uskottiin olevan keino siihen. Tutkimuksessa ei tosin otettu huomioon sitä, miten jalan muoto, eri kenkävalmistajien kengät, ja millaista kiipeilyä harrastetaan, vaikuttavat siihen, millaisia kroonisia jalkavaivoja esiintyy, toisin kun uudessa, vuonna 2013 valmistuneessa tutkimuksessa.

Uusi tutkimus

Buda, Di Caprio, Bedetti, Mosca, ja Giannini (2013) kävivät tutkimuksessaan läpi 144 kiipeilijän jalkavaivoja.

Millaisia vaivoja heiltä löydettiin?

Yhteenvetona voi sanoa, että 86 prosenttia kiipeilijöistä raportoi patologisesta vaivasta. Kynsitauteja löydettiin 65,3 prosentilla potilaista. Seuraavaksi yleisin vaiva oli toistuva nilkan nyrjähdys (27,8 %), kantapään luun ja akillesjänteen välillä oleva tulehdus (retrocalcaneal bursitis) (19.4%), akillesjänteen tulehdus (12.5%), Mortonin neurooma (12.5%), ja plantaarifaskiitti (kantaluuhun kiinnittyvän jalkapohjan jännekalvon tulehdus) (5.6%). Vaivojen esiintymiseen liittyi sukupuoli (miehillä enemmän), käytetyt kiipeilykengät (aggressiiviset), kiipeilyn vaikeustaso (mitä korkeampi sitä enemmän vaivoja), ja onko kisakiipeilijä vai ei.

Kynsivaivoja havaittiin enemmän kilpakiipeilijöillä kuin harrastajakiipeilijöillä. Jalkaterän rakenteista hindfoot valgus vaikutti suojaavasti. Korkean jalkaholvin omaavalla oli suurin riski saada jokin kynsivaiva. Varpaiden muodosta egyptiläisen jalan omaavilla 85,7 prosentilla oli kynsitauti.

Kiipeilyvuodet sekä korkeampi kehon paino näyttivät myös olevan yhteydessä kynsivaivoihin. Sisään kasvaneet varpaankynnet ovat urheilijoilla yleisestikin varsin yleinen vaiva (McLeod 2015) ja tila, missä kynsi mustuu veren pakkautuessa kynnen alle, tavataan myös kiipeilijöillä (Morrison 2009).

Jalkapöydässä olevasta kivusta (metatarsalgia) raportoivat naiskiipeilijät enemmän kuin miehet ja etenkin he, ketkä harrastivat kiipeilyä ulkona. Tämä johtunee siitä, että kalliokiipeilyssä käytetään todella aggressiivisia kenkiä, jotka altistavat vaivalle. Kreikkalaisen jalan omaavilla tätä vaivaa oli usein, kun taas nelikulmaisen muotoisissa jaloissa tätä vaivaa ei ollut ollenkaan.

Retrocalcaneal Bursitis havaittiin enemmän miehillä kuin naisilla, ja harrastajakiipeilijöillä enemmän kuin kisakiipeilijöillä, ja heillä, ketkä käyttivät keski-asymmetrisiä kenkiä. Tosin korkealla vaikeustasolla kiipeilyssä oli taas yhteys vaivaan.

Plantaarifaskiittia esiintyi vain 5,6 prosentilla henkilöistä, ikäkeskiarvon ollessa 41,5 vuotta ja he kaikki olivat harrastajakiipeilijöitä.

Akillesjänteen tulehdusta esiintyi 12,5 prosentilla urheilijoista. Vaiva oli tilastollisesti merkitsevä sukupuolen (mies) ja käytettyjen kenkien (aggressiiviset) suhteen. Vaivaa esiintyi kisakiipeilijöillä ja heillä, ketkä kiipeilivät ulkona. Mitä korkeampaa vaikeusastetta kiipesi, sitä enemmän tätä esiintyi.
Toistuvia nilkan nyrjähdyksiä esiintyi enemmän miehillä kuin naisilla. Kisakiipeilijät olivat kokeneet enemmän nilkan nyrjähdyksiä kuin harrastajat. Jos jalkaterä oli neutraali, nyrjähdyksiä ei ollut sattunut niin usein kuin muilla jalkatyypeillä. 50 prosentilla nilkan nyrjähdyksen kokeneista oli egyptiläinen varpaiden muoto.

Huomattavaa on, että nilkan nyrjähdys on ainoa vaiva, johon kengän koon pienentäminen (keskimäärin 2,7 numeroa pienempi kuin normaali kengän koko) vaikutti tilastollisesti merkitsevästi.

Tämän voi ymmärtää hyvin. Esimerkiksi boulderoidessa jalat ottavat ensimmäisen iskun vastaan, ja jos kenkä on liian pieni, jaloilla ei saa niin helposti vaimennettu iskua, vaan nilkka voi vääntyä, koska kenkä ei anna periksi. Muita kiipeilijöiden jalkavaivoja ovat esimerkiksi isovarpaan nivelpussin turpoaminen ja liikavarvas, luupiikki akillesjänteen puolella, vioittuneet varpaiden kynnet ja varpaiden nivelten epämuodostumat (McHenry ym. 2015).

 

Miksi erilaisia kiipeilyyn liittyviä jalkavaivoja esiintyy?

McHenry, Arnold, Wang ja Abboud (2015) tutkivat yli vuoden kiipeilyä harrastaneiden ja heidän käyttämiensä kenkien vaikutusta erilaisiin jalkaoireisiin. Käsittämättömät 55 henkilöä 56 kiipeilijästä käytti ylitiukkoja kenkiä. Vähemmän yllättävää oli, että 91 prosenttia tutkimukseen osallistuneista raportoi jalkakivuista kiipeilyn aikana. Tämä on enemmän kuin vuoden 1998 tutkimuksessa.

Tämä laittaa miettimään, ovatko kiipeilykengät jotenkin huonontuneet vai elääkö myytti siitä, että kiipeilykenkien pitää sattua, nykyisin vahvempana kuin koskaan.

Vahva korrelaatio korkean vaikeustason ja tiukkojen kenkien väliltä löydettiin myös McHenryn ym. (2015) tutkimuksessa. Kiipeilykenkien valmistajat ehkä voivat ottaa osan syyn tästä kontolleen. Kun esimerkiksi La Sportivan kengissä voi hyvin ottaa kaksi, jopa kolme numeroa pienemmät kengät normikenkään verrattuna, Evolv käyttää melko yksi yhteen meneviä kokoja. Tämä voi antaa harrastajille väärän käsityksen siitä, että kenkien on aina oltava pienemmät, kuin katukenkä. Pirstaleisuus eri kiipeilykenkien valmistajien käyttämistä kokoluokista ja tästä johtuva epävarmuus voivat jopa estää kiipeilijöitä tekemästä varmoja valintoja kengän koon suhteen (McHenry ym. 2015).

Pahimmillaan lajin pariin tuleva voi luulla, että kiipeilykenkien on satuttava aina, kiipesi mitä vaikeustasoa tahansa.

Kirjallisuudessa viitataan yleensä, että katukengästä pudotetaan keskimäärin 2,3 numeroa, kun valitaan kiipeilykenkiä. Yksikään tutkimus ei tosin ole ottanut kantaa siihen, onko ylitiukoista kengistä edes mitään hyötyä.

Yksi McHenryn ym. (2015) tutkimuksen mielenkiintoisimmista huomioista oli se, että kiipeilijät pitävät myös arkielämässä pienempiä kenkiä, kuin mitkä olisivat jalan kokoon nähden sopivat.

Vaikka kengät sattuisivat jalkaan, kiipeilyä jatketaan niillä. Kiipeilykengistä johtuvaa kipua helpotetaan vain ottamalla kengät pois suorituksen jälkeen. Tämä viittaisi siihen, että kiipeilykulttuurissa on yleisesti hyväksyttyä se, että kengät sattuvat, vaikka se johtaisi jalkaongelmiin. (McHenry ym. 2015.)

Yhteenveto

Tieteellisiä tutkimuksia juuri kiipeilykenkien vaikutuksesta jalkavaivoihin on vähän. PubMedistä löytyi kolme artikkelia hakusanoilla ”climbing”, ”injury” ja ”footwear”, jotka koskivat tätä aihetta. 2010-luvulla on ilmestynyt kaksi artikkelia. Kiipeilykenkien valmistajien voisi olla hyödyllistä teettää tutkimuksia siitä, miten heidän kenkänsä vaikuttavat vaivoihin, ja kenelle heidän kenkänsä sopisivat. Tai paremminkin, miten valmistaa kenkiä, jotka sopivat mahdollisimman hyvin kiipeilijöille.

Tosin La Sportiva on jo tuomassa tänä vuonna kiipeilykenkiä nuorille, jotka on suunniteltu yhdessä jalkaspesialistien kanssa.

Miten sitten voisi välttää erilaisten jalkavaivojen synnyn tai pahimmassa tapauksessa koko harrastuksen loppumisen heti alkuunsa, koska jalat sattuvat liikaa ja kiipeily ei ole kivaa?

Ensinnäkin on valittava kengät omaan jalkaansa sopivaksi. Selvitä mikä jalkasi muoto on, ja tämän perusteella pyri löytämään jalallesi mahdollisimman hyvät kengät. Älä valitse kenkää sen perusteella, kuka muu niillä kiipeää. Myös kokeilemalla mahdollisimman monia kenkiä huomaa, mitkä sopivat omaan jalkaan parhaiten.

Tutkimusten perusteella voisi todeta, että liian pienet kengät ostamalla saat vain nyrjähtäneen nilkan. Osta siis sellaiset, millä on mukava kiivetä. Yksi vaihtoehto myös on tehdä kuten esimerkiksi juoksijat. Heillä voi olla kymmenen eri paria juoksukenkiä, jotta jalka ei totu yhteen malliin. Kiipeilykenkien osalta voi myös tehdä niin, että mukana on niin sanotut lämmittely- ja treenikengät, jotka ovat lestiltään suorat, pehmeät ja joita voit pitää pidemmän aikaa jalassa ilman, että niitä pitää ottaa välissä pois. Toinen pari voi olla suoritustasoltaan korkeammat kengät, joiden kärki on taivutettu voimakkaasi alaspäin (aggressiiviset kengät), ja jotka ovat niin sanotut ”lähetyskengät” eli kiipeät ne jalassa vain silloin, kun haluat todella jonkin projektin kiivetä.

Tähänkin tietysti vaikuttaa se, missä kulmassa reitti on. Släbille tuskin kannattaa mennä liian aggressiivisilla (tiukoilla) kengillä.

Tällöin vältät altistamasta itseäsi liikaa tällaisten kenkien mahdollisesti aiheuttamille vaivoille.
Ja sitä paitsi, kun ei aina pistä parhaita kenkiä jalkaan, jalkatekniikka kehittyy samalla.

Tosin luulen, että voi mennä vielä aikaa, ennen kuin motivaatio kiipeilykenkien valinnassa siirtyy korkeamman vaikeustason saavuttamisesta jalkavaivojen välttämiseen.

Greidi on jumala, vai miten se meni.

Tämä oli vuoden 2016 KO:n kirjallinen työni. Jos lääketieteellisissä termeissä on korjattavaa, niin korjatkaa ihmeessä kommentoimalla. Aiheesta on valmistumassa opinnäytetyö ensi syksynä.

Pääset vastaamaan kyselyyn tästä.

Takaisin etusivulle >>

LÄHTEET

Buda, R. – Di Caprio, F. – Bedetti, L. – Mosca, M. – Giannini, S. (2013) Foot Overuse Diseases in Rock Climbing. Journal of the American Podiatric Medical Association, Vol. 103 (2), 113–120.

Duodecim Terveyskirjasto. Jalkaterien malli varpaiden pituuksien mukaan. <http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=jak00012>>, haettu 21.9.2016.

Killian, RB. – Nishimoto, GS. – Page, JC. (1998) Foot and ankle injuries related to rock climbing. The role of footwear. Journal of the American Podiatric Medical Association. Vol. 88 (8), 365–374.

McHenry, R.D. – Arnold, G.P. – Wang, W. – Abboud, R.J. (2015) Footwear in rock climbing: Current practice. The Foot. Vol. 25 (3), 152–158.

McLeod, D. (2015) Make or brake. Rare breed productions: Inverness-shire.

Morrison, A. (2009) Climbing shoes: is pain insane? <https://www.thebmc.co.uk/climbing-shoes-is-pain-insane>>, haettu 20.9.2016.

Woollings, K. Y. – McKay, C. D. – Kang, J. – Meeuwisse, W. H. – Emery, C. A. (2015) Incidence, mechanism and risk factors for injury in youth rock climbers. British Journal of Sports Medicine. Vol. 49, 44–50.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*
*
Website